• Perhekoti HOPE

    Olemme 4-paikkainen ammatillinen perhekoti, joka tarjoaa ympärivuorokautista hoitoa lastensuojelun sijaishuollon ala-ikäisille asiakkaille.

    Kotimme sijaitsee aivan Myllykosken palvelujen läheisyydessä. Asumme Kymijoen varressa, idyllisellä muutaman talon kotikadullamme.

    Jokaiselle lapselle on oma kalustettu huoneensa ja meillä on avarat yhteiset oleskelutilat.

    Myllykoskelta löytyy hyvät harrastusmahdollisuudet, sekä peruspalvelut ala- ja yläkouluineen. Se mitä ei taajamastamme löydy, niin sen saa reilun vartin ajomatkan päästä Kouvolasta. Kouvolaan pääsee kätevästi myös junalla ja bussilla.

  • HOPE vanhemmat

    Perhekodissamme työskentelee aviopari Anne ja Toni Jäntti. Toni (perhekoti-isä / yhteisöpedagogi) on työskennellyt lastensuojelutyössä vuodesta 2009 ja tätä ennen on tehnyt noin 5 vuoden ajan nuorisotyönohjaajan töitä. Anne (perhekotiäiti / sairaanhoitaja) on ollut töissä päiväkodissa, psykiatrisessa työssä, sekä vanhustyössä.

    Pariskuntana olemme käyneet sijaisvanhemmille tarkoitetun Pride-valmennuksen. Lisäksi olemme kouluttautuneet vapaaehtoistyön perhetyöntekijöiksi ja olemme olleet vetäjinä mukana parisuhdeleireillä.

    Me molemmat olemme asuneet elämämme aikana myös ulkomailla, erilaisten kulttuurien parissa. Toivotamme perheeseemme lämpimästi tervetulleiksi eri kulttuurit ja kansaryhmät.

    Perhekodissamme haluamme panostaa kiintymyskeskeiseen vanhemmuuteen.

  • HOPE perheemme

    Perheeseemme kuuluu 4 kouluikäistä omaa lastamme ja Portugalin vesikoira Taco.

    Perheessämme harrastetaan paljon liikuntaa, joka suurelta osin tarkoittaa lastemme kohdalla jalkapalloa. Meille on tärkeää viettää aikaa yhdessä. Matkailu on yksi osa tätä. Olemme todenneet sen olevan yksi parhaista tavoista päästä irti arjen pyörteistä ja antaa jakamatonta aikaa toisillemme.

    Harrastustoiminnan ja yhdessä reissailun tarjoamia mahdollisuuksia haluamme jakaa myöskin meille sijoitettujen lasten kanssa.

    Koemme, että ennaltaehkäisevätyö on myös iso osa korjaavaa lastensuojelutyötä. Tämän vuoksi painotamme perhekodissamme mm. koulun ja harrastusten osuutta lasten arjessa.